sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Food

On niin hyvä olo. Joku pistäisi tämän ylisyömisen, saunomisen, juomisen yms. piikkiin. Itse laitan tämän täysin sen piikkiin että minulle oli tänään opiskelujeni viimeinen näyttö ja se meni törkeän hyvin! Tuntuu siltä että voisin vain huutaa hyvästä olosta... Olen tässä välillä pomppinut pitkin seiniä ja autossa lauloin "itsekseni" vaikka minulla olikin kyytiläisiä. Oli vain niin hyvä olo päivän jäljiltä.

Nukuin aamulla ihan tyytyväisenä vaikka oli laittanut kaiken varuilta itselleni herätyksen ja kaksi muistutusta. Heräsin vartti ennen kuin työt alkoivat siihen kun äiti tuli katsomaan sitä että olinko lähtenyt jo töihin. Tuli hieman kiire kun työt ovat kuitenkin noin viidentoista kilometrin päästä kotoa ja oli arvioitava näyttö päivä. Jaiks... Soitin pomolle heti että nukuin pommiin ja tulen viimeistään kymmenen yli töihin. Hain samassa harjoittelussa olevan pojan nopeasti kyytiin ja ajoin niin nopeasti töihin kun vain pystyin. Olimme paikalla ennen kuin kello oli kymmenen yli. Olin ylpeä itsestäni että en myöhästynyt pahemmin. Pomo kyllä silti muisti sanoa pitkin päivää kaikille siitä että miten olin onnistunut näyttöpäivänäni nukkumaan pommiin, hienoa hienoa.









Valmistelin aina lounaan alkamiseen asti ruokia sellaisella vauhdilla että ehdin niistää nenäni vasta kolme tuntia sen jälkeen kun olin aloittanut työt. Lievää kiirettä ja painetta niskassa. No tilauksia tuli luonnollisesti aivan törkeän paljon, oli äitienpäivä ja pelkkiä varauksia oli jo sadalle hengelle. Hoidimme siitä huolimatta lounaan kunnialla ja pomo tuntui olevan tyyvyväinen suorittamaamme työhön. Uskoisin saavani arvosanaksi kiitettävän, mutta ei voi ikinä tietää että mitä ihmeen asioita se pomo päättää nostaa arviointikeskustelussa esille. Olen ollut niin väsynyt lähipäivinä että en ole saanut nukuttua niin olen ollut töissä täydessä koomassakin välillä. Olen tehnyt aivan järkyttäviä virheitä. Eilen olin myös aivan varma että rikoin astianpesukoneen...Tänään kaikki puhuivatkin asiasta siihen malliin että se olisi ollut minun vikani. Sain kuunnella myös saarnaa siitä että joku oli laittanut lasia roskiin ja kuinka vaarallista se on yms. Siitäkin syyt minun niskoilleni.





Huomenna on kuitenkin kauan odotettu  vapaa päivä. Sitten olisi enää reilut kaksi viikkoa töitä ennen kuin työt kyseisessä paikassa ovat ohi. Sitten vaan pientä lomaa ja takaisin palkkatyöhön. Ihanaa... Se on minusta oikeasti ihanaa. Sillä pelkästään jo viime kuukauden vajaa palkka on auttanut minua todella paljon. Maksoin siitä kuitenkin muutaman todella ison laskun pois. Kuten mm. autoni ja gambian matkan varausmaksun. En malta edes odottaa miltä tuntuu kun saan tehtyä koko kuukauden töitä ja saan maksettua velat pois ja minulla on oikeasti edes muutama satanen omaa rahaa. Minulla ei ole ollut sellaista tilannetta muutamaan vuoteen... Oi sitä vallan tunnetta. Sitä odotellessa..









lauantai 8. toukokuuta 2010

let the show beging


Kävin tuossa toissapäivänä hieman kuvailemassa ilta-aurinkoa taas. En oikeastaan edes tajunnut että ulkona oli noin kaunista, sillä ikkunoista näkyi vain sinistä, mutta kun menin ottamaan koirat sisälle ulkoa, katsoin toiseen suuntaan päin ja näin punertavan taivaan. Ei kun kamera äkkiä käteen... Nappasin ehkä neljä kuvaa mutta sain silti jollain tavalla jotain siitä irti. Olimme juuri leipomassa ja tekemässä ruokaa. Teimme aivan törkeän hyviä täytettyjä uunitortilloja, nam! Ne olivat paljon parempia kuin mitä osasin edes odottaa!


Huomenna pitäisi suorittaa viimeinen näyttö koko opiskeluni aikana. Ei tule ihan välttämättä toimimaan ihan kunnolla. Tänään hajosi astianpesukone eli ei oikeastaan toimi mikään. Ei saada pestyä edes astioita joissa ruoka valmistetaan, saatika sitten sen sijaan että saataisiin noin 200 alku-, pää- ja jälkiruoka astiaa pestyä. Lisäksi olisi kaikki lasit ja kahvikupit yms.

En jaksa taaskaan oikeastaan kirjoittaa mitään koska olen koko päivän raatanut töissä. MInun täytyy enää suorittaa noin sata tuntia töitä ennen kuin valmistun. Toivottavasti kerkeän tehdä ne tässä parissa viikossa. Sitten voin palata takaisin palkkatyöhön. Odotan sitä innolla, tai enemmän sitten sitä palkkakuittia...

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Hey, soul sister!

Heeey, heeeey, heeeey!

Your lipstick stains
On the front lobe of my left side brains.
I knew I wouldn't forget you,
And so I went and let you blow my mind.
Your sweet moonbeam,
The smell of you in every single dream I dream,
I knew when we collided,
You're the one I have decided
Who's one of my kind.

Hey soul sister,
Ain't that Mr. Mister on the radio, stereo,
The way you move ain't fair you know.
Hey soul sister,
I don't want to miss a single thing you do...
Tonight.
Heeey, Heeeeey heeeey!

Just in time,
I'm so glad you have a one track mind like me.
You gave my life direction,
A game show love connection, we can't deny-i-i-i.
I'm so obsessed,
My heart is bound to beat right out my untrimmed chest.
I believe in you, "Like a Virgin," you're Madonna,
And I'm always gonna want to blow your mind.

Hey soul sister,
Ain't that Mr. Mister on the radio, stereo,
The way you move ain't fair you know.
Hey soul sister,
I don't want to miss a single thing you do...
Tonight.
Heeey, Heeeeey heeeey!

The way you can cut a rug,
Watching you's the only drug I need.
You're so gangsta, I'm so thug,
You're the only one I'm dreaming of.
You see, I can be myself now finally,
In fact there's nothing I can't be.
I want the world to see you'll be with me.

Hey soul sister,
Ain't that Mr. Mister on the radio, stereo,
The way you move ain't fair you know.
Hey soul sister
I don't want to miss a single thing you do tonight,
Hey soul sister,
I don't want to miss a single thing you do...
Tonight.





Oli jotenkin vielä ihan pakko laittaa tämä kuva koska minun mielestäni tämä on just niin minun elämää! Ainakin koen aika usein ajattelvani juuri tuolla tavalla :)



Muistatko miltä tuntuu suudella poikaa aidan takana?

Väsyttää ihan törkeästi vaikka olen ollut hereillä kohta jo kolme tuntia... Olen nukkunut tällä viikolla joka yö vajaat viisi tuntia ja se alkaa näkyä. Olen koko ajan huonolla tuulella ja heikottaa yms. Nytkin tuntuu että nukahdan pystyyn. Voisin mennä tänään töihin bussilla tai polkupyörällä, tuntuu että valitsen bussin ihan vain sen takia että en nukahda pyörän satulaan. Haluan vain nukkua!




Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
tanssittaa tyttöä laiturilla
siellä missä kaislat kumartaa

Naisella on kaikkea hyvät miehet ja rahaa
se toisinaan unohtuu vaikkei se tarkoita pahaa
se lenkkeilee
sillä on terävä pää
ja kun se sydämen särkee
se sänkyyn jää

Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu

Housun napit avataan, kaadutaan
eikä nousta milloinkaan

Muistatko miltä tuntu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu

Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
muistatko miltä tuntuu
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu

siellä missä nokkoset lakastuu…

Kuuntelin tätä kappaletta tässä aamusta ja yritin olla hyvän tuulinen mutta päähän koskee vaan niin jumanvitusti. Tai en tiedä koskeeko niinkään päähän vaan silmiin. Kirjoitin eilen illalla todella myöhään näyttösuunnitelmaa ja jatkoin taas heti aamusta, ei tule kesää ei. Työ on ihan puoli vaiheessa ja se pitäisi huomenna viedä näytille, auts.

Menin siinä kivun tuskaisena äsken käymään pitkässä suihkussa, mutta ei se helpottanut. Äsken söin hieman ja kohta menen napsimaan särkylääkkeitä jos ei ala helpottaa. Töihin pitäisi lähteä kahden tunnin päästä ajamaan ja tahdon olla skarppina silloin. Eilinen työpäivä ei mennyt ihan putkeen, eli voisi yrittää tänään tehdä niin paljon oikein kuin mahdollista?




Olen syönyt tänään yhden kupillisen jugorttia ja silti tuntuu siltä että ei kannata syödä tänään enää mitään. Laihtuminen ei tunnu edistyvän yhtään. En ole käynyt kunnolla lenkillä kohta kuukauteen ja syön ihan miten sattuu. Ei näin, pakko olisi oikeasti tehdä jonkinlainen suunnitelma siitä tai alkaa noudattaa jonkinlaista ruokavaliota. Pelkästään ruokailutapojani muuttamalla saisin varmasti muutaman kilon pois. En silti saa sitä aikaiseksi. Sinäänsä annan itselleni siinä niin helposti anteeksi, pistän aina huonot ruokatapani työn piikkiin. Odotan niin paljon sitä että valmistun ja en joudu enää olemaan päivittäin noin paljon ruuan kanssa tekemisissä.

Liikunnan lisääminen ei sinäänsä olisi edes haastavaa jos saisin työpaikan jossa olisi säännöllinen työaika. Uskon saavani kesäksi työn josta todella pitäisin. Tai no jaa, veikkaan että jo ensimmäisen viikon jälkeen toivon että en olisi mennyt sinne töihin sillä tylsistyn siellä. Kävin siis eilen haastattelussa hautuumaiden hoitajaksi kesällä. Silti! Minulla olisi säännöllinne työaika ja olisi aina kotona jo neljän jälkeen. Eli päivää olisi paljon jäljellä. Silloin voisi ehkä miettiä menevänsä vielä lenkille tai jotain. Nyt ei tulisi mieleenkään lähteä lenkille kunhan pääsee yhdeksän, kymmenen tai yhdentoista aikaan töistä... Tai töistä, palkattomasta harjoittulesta... Haluan takaisin palkkatyöhöni!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Photo

Kävin eilen "lenkkeilemässä". Eli pyörin hieman ulkona ja tuli otettua muutama kuva siinä samalla. Tässä olisi muutama näyte siitä että miltä siellä näyttää missä minä liikun...








Tänä iltana oli niin niin niin väsynyt, jalkoihin sattui, päähän sattui ja ylipäätänsä tuntui että ihan kaikki vitutti. Siltä oli tuntunut koko aamusta asti. Jotenkin tuntuu että tämä on ollut todella hankala ja vaikea päivä. Kaikki on ollut vaikeaa enkä ole tehnyt mitään oikein. Tapasin muutamia kavereitani, he tekivät kinkku, herkkusieni, fetajuusto, kasvis-piirakkaa. ja katsoimme Fame elokuvan. Ihan jees ilta mutta tuntui että en jaksanut olla siellä. Aivoni olivat jossain ihan muualla koko ajan. Pääasiassa ajatukseni juoksevat koko ajan sunnutaina olevaa näyttöä kohti. Pitäisi kirjoittaa näyttö suunnitelma joka ei kiinnosta minua yhtään millään tavalla... Ihanaa. Näyttösuunnitelma täytyy tehdä huomenna kokonaan loppuun ja huomenna on iltavuoro. Miksi kaiken täytyy olla näin vaikeaa?

Kun ajoin illalla pois kaverini luota niin näin silloilta ihanan kirkkaan punaisen auringonlaskun. Yritin ajaa kotiin nopeasti ja napata kameraa olalle jotta saisin kuvan auringonlaskusta. Olin kuitenkin niin hidas että kuva jäi saamatta. Täytyi sitten napsia jotain muita kuvia lohdukkeeksi.







maanantai 3. toukokuuta 2010

Liikaa ruokaa, liian vähän liikuntaa



Olet läski. Olet iso. Olet paksu. 

Olen kaikkea muuta kuin sitä miltä tahtoisin näyttää. Olen saanut lähiaikoina saanut kuulla paljon suoraa palautetta kehostani. Pääasiassa siitä mitenkä kehoani on niin paljon! En voi edes ymmärtää miten se saa minut tuntemaan itseni pahaksi omassa kehossani. Olen lähes tulkoon aina ollut tyytyväinen itseeni. Silti viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut haaveilla paremmasta. Vaikka en edes tiedä onko se parempi. Tuntuu että tahtoisin vain että vatsani olisi edes tasainen. Onko sen pakko olla löysä kumpu? Ei edes se että se olisi sellainen kiinteä kumpare, mutta tuollainen löllövä läski kasa! Harkitsin jo muutama päivä sitten että pitäisin vesidieettiä pari viikkoa... Tuntuu että tämän päivän syömisen jälkeen voisin vaikka tehdäkin niin.. Ällöttää.. Olen valtava. 





Mikä saa ihmisen sullomaan aina vaan lisää ja lisää ruokaa sisäänsä? Miten ihmeessä olen tänäänkin syönyt näin paljon. Jotenkin olin vielä aamulla varma että tästä tulee hyvä päivä. Sitten menin töihin ja siellähän kaikki karkasi taas käsistä. Kun tulin töihin niin otimme lounaspöydän pois, no lounalla oli ollut leivitettyä porsasta. Tietysti minun oli pakko syödän yksi file kun muutkin söivät.


No sen jälkeen aloin tehdä kasvispastanyyttejä.. No tietysti niitäkin täytyi syödä viisi kappaletta. Sitten tietysti vielä minun piti saada pitää ruokataukoni, eli siis uusi leivitetty porsas ja salaattia... Tietysti päivän aikana taisin myös syödä palan kakkua ja maistaa rahkaa. No koska päivä oli mennyt syömisen kannalta muutenkin jo niin huonosti, niin päätin kotiin päästyäni hotkaista vielä makaroonisalaattia ja pussillisen nuudeleita. Nyt ällöttää ja oksettaa. Yök.




Vihaan vihaan vihaan vihaan omaa syömistapaani ja vähäistä motivaatiotani liikkumisensuhteen. Yritän tehdä niin että käyn koko loppuviikon pyörällä töissä. Taidan myös ladata bussikorttini niin että siinä on 44 matkaa sen sijaan että sillä saisi ajaa niin paljon kuin haluaa, ehkä se motivoi ajamaan pyörällä enemmän jotta matkat eivät kulu. 






Huomenna täytyy myös yrittää syödä terveellisemmin. Vaikka sovimmekin kavereiden kanssa että leipoisimme huomenna yhdessä jotain. Pakko osata kieltäytyä... Pakko osata syödä töissä vähän vähemmän. Pakko! Muuten tässä ei laihdu koskaan...  Vaikka kaikki sanovat että painoa pitää pudottaa hitaasti ja varmasti, niin silti minusta tuntuu että minuun toimisi parhaiten sellainen nopea pudotus tai jotain sellaista. Ei ainakaan ravintola-alalla toimi sellainen että yrittää olla syömättä epäterveellistä ruokaa. Sitä survotaan joka suunnasta koko ajan. Olen siitä lähtien kun aloitin opinnot, niin jankannut itselleni että aloitan laihduttamisen heti kun valmistun. Nyt tuntuu siltä että haluaisin olla laiha kun valmistun. Pakko saada ainakin 2 kiloa kuukauden sisällä pois. Se tuntuu mahdottomalta vaikka tiedän varsin hyvin että se ei edes ole paljon... Tiedän kuitenkin omat ruokatottumukseni ja heikkouteni ruokaan.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Pistis elpis agape



Olen katsonut hieman liikaa kuvia tatuoinneista. Haluan  niin paljon tatuoinnin, todella paljon tahtoisin nilkkani ympärille sellaisen "käädyn". Tai siis sellaisen kauniin joka kiertää jalkaa, mutta ei mitään piikkitappura juttua mitä monilla on. Vaan jotain erilaista.

Olen myös miettinyt tatuointia, usko toivo  rakkaus vasemman käteni ranteeseen. Tänään vielä ajattelin että senhän voisi kirjoittaa hepreaksi. Pistis, elpis ja agape. Löysin kuvan jossa on myös tekstit heprealaisella kirjoitus tyylillä. Näyttää ihan kivalta, ja olisi hieman erinäköinen kun joku perus Faith Hope Love juttu :)