Liiba laaba !

Aah mikä ihana patja, mikä ihana tunne kun selkäranka oikeasti on suora kun nukkuu... Tai tunnu herätä ilman että niska ja ristiselkä olisivat ihan tukossa. Miksi en voi omistaa tempure patjaa? Ai niin, koska olen köyhä opiskelija jonka elämään tällaiset lystit kuin palkan saanti, astuvat vasta viiden tai kuuden vuoden päästä kun olen saanut opiskeltua ammatin josta pidän. Olen viettämässä joululomaa äitini luona, olen saanut nukkua muutaman yön hänen kahden hengen tempure sängyssään ja voisin tappaa tämän puolesta. Rasittavaa on myös tieto siitä että tuttumme on ostanut tällaisen patjan kymmenellä eurolla kirpputorilla. Hän on laittanut sen mökille patjaksi, eikä mökki edes ole talvisin käytössä! Mitä järkeä on omistaa tällainen patja jos sitä ei edes hyödynnä? Minun täytyy varmaan joku päivä ottaa luuri korvalle ja soittaa uskalias puhelu jossa tiedustelen sitä että voisinko ostaa patjaa häneltä… Äiti arveli jo etukäteen että en varmasti saa ostettua patjaa, mutta silti!

Juuri tällä hetkellä koen hyvin hyvin hyvin suurta motivaation puutostilaa… Tämä on yksi pahimmista tähän mennessä. Pelkkä ajatus tulevasta kammottaa minua. Jäljellä on enää noin 5 kk koulua ja se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onhan tässä tuskailtu jo 2,5 vuotta, mutta silti. Ei ole enää mitään järkeä enää keskeyttää mutta minkäs teet, kai se on pakko käydä tämä koulu loppuun. Sitten alle kolmen kuukauden päästä pitäisi osata hakea jatko-opiskelemaan jonnekin päin suomea. Nice. Jäljellä on enää 1,5 jaksoa opiskelua koulun penkillä, mutta sitten alkaakin se pahin osuus. Työharjoittelu, aivan oikein, työharjoittelu. Aivan kuin opettajat suunnittelisivat jaksojärjestelmän niin että viimeisenä tulee kaikkien haastavin ja raskain osuus koko koulusta, eikö olisi mukava että kaksi viimeistä kuukautta vietettäisiin yhdessä luokan kanssa opiskellen? Ei tietenkään, lähetetään opiskelijat työharjoitteluun jolloin he eivät varmasti näe toisiaan koko harjoittelun aikana. Itselläni on suurimpana ongelmana se, että en tiedä minne menen työharjoitteluun. Minulla on yksi paikka mielessä minne voisin mennä, on valitettavasti tiedä että pystynkö suorittamaan harjoittelua siellä, saati sitten kuinka pääsisin kulkemaan töihin tai takaisin. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten kela tukee matkakuluissa. Joudun vaihtamaan kaupunkia ja en tiedä kuinka siellä bussikortit ym. asiat hoidetaan. Pitäisi ottaa selvää että saako sielläkin ostettua 43 e bussikortin jolla saa ajaa niin paljon kuin haluaa vai miten. Jotenkin luulisi että kela kyllä tukee opiskelijoiden matkustamista myös muualla suomessa.

Muita paineita luo myös se että mitä harjoittelun jälkeen, jossain vaiheessa joudun kuitenkin käymään hakutesteissä kouluihin joihin haen. Entä jos pääsen jonnekin sisälle? Se on pelottava ajatus, sillä haemme kaverini kanssa samaan paikkaan. Silti ajatus siitä, entä jos en pääse sisälle? Pelottaa aivan yhtä paljon. Mitä ihmettä minä silloin teen? Olen harkinnut sitä että kysyn kesätyöpaikkaa siskoni työpaikalta, mutta sitäkin varten täytyisi joku päivä soittaa puheluja ja olen todella huono puhumaan puhelimessa. Minulla on puhehärö eikä kukaan ikinä saa mitään selvää siitä mitä puhun puhelimessa, jonka takia en tahtoisikaan pyytää työtä puhelimitse. Täytyy miettiä jos saisin asian hoidettua jotenkin muuten.

Mutta siinä tarpeeksi hermoilusta, nyt on loma joten minun täytyisi rentoutua ja nauttia. No sitä olen tehnytkin, ihan liikaa! Söin tänään kolmea erilaista kotzone-pizzaa, BBQ, pepperoni-aura ja mexi-kanaa, kaikki olivat ihan hyviä. Silti mietin niitä syödessä miten se siirtyy siitä suoraan mahaani, joka näyttää taas kasvaneen. Ei tässä ole mitään järkeä, en harrasta lainkaan liikuntaa ja syön kuin eläin. Siksi aionkin aloittaa juoksemisen uudenvuoden jälkeen, olen jopa harkinnut että osallistuisin ensi kesänä puolimaratonille. Pitää katsoa jos motivaatio pysyy yllä yli pari viikkoa, ehkä sitten sitä voi alkaa jo harkita vakavammin. Tänään olin todella lähellä räjähtämispistettä, olen viettänyt kolme päivää sisällä istuen. Liikunta kunniaan ja silleen. Okei, olen tehnyt lumityöt ja käynyt luistelemassa. Huomasin silloin että luisteleminenkin on vaikeampaa nyt kun on hieman kasvanut! Miten ihmeessä sitä lapsena pystyi siihen kaikkeen? Ken tietää? (mutta barbi ei) ((Tosi huono juttu)) Kuitenkin, totesin silti tänään että en jaksa mennä tapaamaan ADHD kaveriani sillä ei olisi voimat ehkä riittäneet vielä ihan siihen, lupasin kuitenkin nähdä häntä huomenna. En oikein tiedä miten huomisen kanssa käy, kuitenkin tapaan häntä, hermostun häneen jossain vaiheessa ja alan pyrkiä pois hänen seurastaan. Hän on pyytänyt että lähtisimme maanantaina käymään hänen tyttöystävänsä luona yötä, houkuttelevaa. Etenkin kun saisin ajaa 40 km suuntaansa sitä varten jotta voin mennä yhdeksi yöksi katselamaan tai kuuntelemaan hänen ja tyttöystävänsä lepertelyä. No thanks. Sanoinkin jo yhteen vaiheeseen että en saa autoa käyttöön niin emme voi mennä. Josta tuleekin mieleeni se, että exäni on alkanut seurustella jo muutama kuukausi sitten yhden tuttuni kanssa. Asia ei häiritsisi minua muuten, mutta nytkin on järjestetty juhlat, jonne kaikki muut ovat yllättäen saaneet kutsun. Paitsi minä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun jään juhlista tai illanistujaisista ulos sen takia että exäni on siellä. Monet ovat sitä mieltä, että ymmärrän paremmin sen jos minua ei kutsuta koska olen sinkku ja olisi töykeää kutsua vain exäni tämänhetkinen tai jotain. Kuitenkin rasittavaa, maanantaina olisi tarkoitus että kaikki ystäväni suuntaavat keulat kohti exäni mökkiä ja viettävät siellä muutaman päivän hauskaa pitäen. Ihanaa, toivottavasti niillä on siellä ihan vitun hauskaa. Minusta on törkeää mm. myös se että paras ystäväni, joka sanoi minun vielä seurustellessani exäni kanssa että ei oikein pidä hänestä, on innoissaan menossa kyseiseen juttuun mukaan. Minkäs teet, raavin nallekarkilla ranteita auki pari päivää varmaan. Heh heh, mutta nyt taidan lopettaa ennen kuin menee angstin puolelle!