Liiba laaba !

Aah mikä ihana patja, mikä ihana tunne kun selkäranka oikeasti on suora kun nukkuu... Tai tunnu herätä ilman että niska ja ristiselkä olisivat ihan tukossa. Miksi en voi omistaa tempure patjaa? Ai niin, koska olen köyhä opiskelija jonka elämään tällaiset lystit kuin palkan saanti, astuvat vasta viiden tai kuuden vuoden päästä kun olen saanut opiskeltua ammatin josta pidän. Olen viettämässä joululomaa äitini luona, olen saanut nukkua muutaman yön hänen kahden hengen tempure sängyssään ja voisin tappaa tämän puolesta. Rasittavaa on myös tieto siitä että tuttumme on ostanut tällaisen patjan kymmenellä eurolla kirpputorilla. Hän on laittanut sen mökille patjaksi, eikä mökki edes ole talvisin käytössä! Mitä järkeä on omistaa tällainen patja jos sitä ei edes hyödynnä? Minun täytyy varmaan joku päivä ottaa luuri korvalle ja soittaa uskalias puhelu jossa tiedustelen sitä että voisinko ostaa patjaa häneltä… Äiti arveli jo etukäteen että en varmasti saa ostettua patjaa, mutta silti!

Juuri tällä hetkellä koen hyvin hyvin hyvin suurta motivaation puutostilaa… Tämä on yksi pahimmista tähän mennessä. Pelkkä ajatus tulevasta kammottaa minua. Jäljellä on enää noin 5 kk koulua ja se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onhan tässä tuskailtu jo 2,5 vuotta, mutta silti. Ei ole enää mitään järkeä enää keskeyttää mutta minkäs teet, kai se on pakko käydä tämä koulu loppuun. Sitten alle kolmen kuukauden päästä pitäisi osata hakea jatko-opiskelemaan jonnekin päin suomea. Nice. Jäljellä on enää 1,5 jaksoa opiskelua koulun penkillä, mutta sitten alkaakin se pahin osuus. Työharjoittelu, aivan oikein, työharjoittelu. Aivan kuin opettajat suunnittelisivat jaksojärjestelmän niin että viimeisenä tulee kaikkien haastavin ja raskain osuus koko koulusta, eikö olisi mukava että kaksi viimeistä kuukautta vietettäisiin yhdessä luokan kanssa opiskellen? Ei tietenkään, lähetetään opiskelijat työharjoitteluun jolloin he eivät varmasti näe toisiaan koko harjoittelun aikana. Itselläni on suurimpana ongelmana se, että en tiedä minne menen työharjoitteluun. Minulla on yksi paikka mielessä minne voisin mennä, on valitettavasti tiedä että pystynkö suorittamaan harjoittelua siellä, saati sitten kuinka pääsisin kulkemaan töihin tai takaisin. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten kela tukee matkakuluissa. Joudun vaihtamaan kaupunkia ja en tiedä kuinka siellä bussikortit ym. asiat hoidetaan. Pitäisi ottaa selvää että saako sielläkin ostettua 43 e bussikortin jolla saa ajaa niin paljon kuin haluaa vai miten. Jotenkin luulisi että kela kyllä tukee opiskelijoiden matkustamista myös muualla suomessa.

Muita paineita luo myös se että mitä harjoittelun jälkeen, jossain vaiheessa joudun kuitenkin käymään hakutesteissä kouluihin joihin haen. Entä jos pääsen jonnekin sisälle? Se on pelottava ajatus, sillä haemme kaverini kanssa samaan paikkaan. Silti ajatus siitä, entä jos en pääse sisälle? Pelottaa aivan yhtä paljon. Mitä ihmettä minä silloin teen? Olen harkinnut sitä että kysyn kesätyöpaikkaa siskoni työpaikalta, mutta sitäkin varten täytyisi joku päivä soittaa puheluja ja olen todella huono puhumaan puhelimessa. Minulla on puhehärö eikä kukaan ikinä saa mitään selvää siitä mitä puhun puhelimessa, jonka takia en tahtoisikaan pyytää työtä puhelimitse. Täytyy miettiä jos saisin asian hoidettua jotenkin muuten.

Mutta siinä tarpeeksi hermoilusta, nyt on loma joten minun täytyisi rentoutua ja nauttia. No sitä olen tehnytkin, ihan liikaa! Söin tänään kolmea erilaista kotzone-pizzaa, BBQ, pepperoni-aura ja mexi-kanaa, kaikki olivat ihan hyviä. Silti mietin niitä syödessä miten se siirtyy siitä suoraan mahaani, joka näyttää taas kasvaneen. Ei tässä ole mitään järkeä, en harrasta lainkaan liikuntaa ja syön kuin eläin. Siksi aionkin aloittaa juoksemisen uudenvuoden jälkeen, olen jopa harkinnut että osallistuisin ensi kesänä puolimaratonille. Pitää katsoa jos motivaatio pysyy yllä yli pari viikkoa, ehkä sitten sitä voi alkaa jo harkita vakavammin. Tänään olin todella lähellä räjähtämispistettä, olen viettänyt kolme päivää sisällä istuen. Liikunta kunniaan ja silleen. Okei, olen tehnyt lumityöt ja käynyt luistelemassa. Huomasin silloin että luisteleminenkin on vaikeampaa nyt kun on hieman kasvanut! Miten ihmeessä sitä lapsena pystyi siihen kaikkeen? Ken tietää? (mutta barbi ei) ((Tosi huono juttu)) Kuitenkin, totesin silti tänään että en jaksa mennä tapaamaan ADHD kaveriani sillä ei olisi voimat ehkä riittäneet vielä ihan siihen, lupasin kuitenkin nähdä häntä huomenna. En oikein tiedä miten huomisen kanssa käy, kuitenkin tapaan häntä, hermostun häneen jossain vaiheessa ja alan pyrkiä pois hänen seurastaan. Hän on pyytänyt että lähtisimme maanantaina käymään hänen tyttöystävänsä luona yötä, houkuttelevaa. Etenkin kun saisin ajaa 40 km suuntaansa sitä varten jotta voin mennä yhdeksi yöksi katselamaan tai kuuntelemaan hänen ja tyttöystävänsä lepertelyä. No thanks. Sanoinkin jo yhteen vaiheeseen että en saa autoa käyttöön niin emme voi mennä. Josta tuleekin mieleeni se, että exäni on alkanut seurustella jo muutama kuukausi sitten yhden tuttuni kanssa. Asia ei häiritsisi minua muuten, mutta nytkin on järjestetty juhlat, jonne kaikki muut ovat yllättäen saaneet kutsun. Paitsi minä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun jään juhlista tai illanistujaisista ulos sen takia että exäni on siellä. Monet ovat sitä mieltä, että ymmärrän paremmin sen jos minua ei kutsuta koska olen sinkku ja olisi töykeää kutsua vain exäni tämänhetkinen tai jotain. Kuitenkin rasittavaa, maanantaina olisi tarkoitus että kaikki ystäväni suuntaavat keulat kohti exäni mökkiä ja viettävät siellä muutaman päivän hauskaa pitäen. Ihanaa, toivottavasti niillä on siellä ihan vitun hauskaa. Minusta on törkeää mm. myös se että paras ystäväni, joka sanoi minun vielä seurustellessani exäni kanssa että ei oikein pidä hänestä, on innoissaan menossa kyseiseen juttuun mukaan. Minkäs teet, raavin nallekarkilla ranteita auki pari päivää varmaan. Heh heh, mutta nyt taidan lopettaa ennen kuin menee angstin puolelle!

en tiedä mitä sanoa.

Sain tänään kuulla asian joka pisti minut aivan sekaisin. En tiedä mitä mieltä olla ja mitä tehdä. Harkitsin että uskallanko mainita asian täällä, mutta ajattelin että tätä varten tämä on. Selitän ajatuksiani, jos saisinkin niistä jotain selvää.

Eli siis sain tänään tietää salaisuuden, todella ison salaisuuden rakkaimmalta henkilöltäni. Kuulostaa ihanalta? No entä kun hän ei suostu puhumaan siitä tai kertomaan mitään asioita siihen liittyen? Olet aivan sekaisin, et tiedä mitä tehdä, olet huolissasi ja haluat auttaa. Hän kertoo että ei ole vainnut asiasta, jolloin tajuat että hän ei taida luottaa sinuun koska tahtoo uskoa tuollaiset asiat joillekkin muille henkilöille. Vaikka kuinka pyydät että hän puhuisi kanssasi, hän sanoo että ei halua puhua. Sanon suoraan että olen loukkaantunut. Tuntuu siltä kuin asialla ei olisi väliä, tai sanotaan näin, hän ei anna sillä olla väliä. Tuntuu kuin hän haluisi että poden huonoa omaatuntoa siitä että en auta häntä, tai että en ole kysynyt hänen vointiaan aikaisemmin. Miten minä olisin voinut tajuta? Miten voin huomata että joku haluaa jakaa noin suuren salaisuuden? Muistan kun hän noin kuukausi sitten halusi puhua, mutta ei puhunut. Kun myöhemmin yritin pyytää häntä puhumaan, hän ei halunnut. Olen tottunut että hän on sellainen henkilö joka loukkaantuu jos hänen hyvinvointiaan tai jaksamistaan kyseenalaistaan. Pelkään aina kun kysyn häneltä että miten hän jakselee tai väsyttääkö ym. että räjähtääkö hän siitä. Nyt tuntuu pahalta kun en pakottanut häntä puhumaan kanssani aikaisemmin. Miksi hän ei halua puhua minulle? Olenko niin epäluotettava? Kuka on se jolla hän puhuu asioitaan mielummin? Hän on ainut ihminen joka tietää niin paljon asioita minusta, mutta se ei tunnu tällä hetkellä olevan molemmin puolista. Tuntuu pahalle ja itkettää, en tiedä mitä tehdä. Kysyinen henkilö ei ole vastannut puhelimeen sen jälkeen kun hän kertoi asiasta tekstiviestillä, tapaan hänet huomenna todennäköisesti ja olen varma että hän ei siitä huolimatta halua puhua kanssa. Pelkään jo etukäteen tilannetta missä yritän pyytää häntä puhumaan mutta hän kieltäytyy ja huutaa minulle siitä miten asia ei kuulu minulle ja että hän osaa pitää huolen itsestään. Jokainen joka rakastaa toista ihmistä tietää että rakastaan haluaa auttaa aina, valitettavasti kaikki eivät aina osaa ottaa apua vastaan. Vittu. En jaksa tälläistä...

seikka on saletti !

Tänään on taas niitä päivä kun ajattelen että voisin ihan hyvin aloittaa juoksemisen ja laihduttamisen! Kävin tänään melkein puolen tunnin juoksulenkillä ja oli jälleen kerran todella hyvä mieli sen jälkeen. Faktahan se on että liikunnasta tulee parempi olo !

Etsin jotain juoksuohjelmaa mitä voisin alkaa noudattamaan, mutta sitten ajattelin että niissä on aina määrätty kaikkea ym. Lopettaisin kuitenkin jossain vaiheessa kun toteaisin että nyt tein jonkun asian väärin ym. Ei minusta ole siihen että jaksaisin katsoa kellosta vähän väliä että montako minuuttia olen juossut, jotta voin pitää tauon ja lähteä kohta juoksemaan uudestaan. Sen sijaan voisin yrittää alkaa juosta kaksi-kolme kertaa viikossa sen verran kuin milloinkin tuntuu hyvälle. Koska ei minulla tässä kunnon kohottamisessa tämän ikäisenä kuitenkaan vielä mikään kiire ole, toivon kyllä että masua lähtisi hieman pois. Juhannuksena olisi kiva olla laihempi, koska silloin täytyisi mennä häihin= täytyisi näyttää nätille. Itse en ainakaan koe itseäni kovinkaan nätiksi kun pömppis on, joten jos saisin sitä pois siihen mennessä. Eihän se sinäänsä ole millään tavalla edes haastavaa koska onhan tässä minulla lähes puolivuotta aikaa laihduttaa ja uskon että voisin kyllä aloittaa tälläisen vakituisen liikkumisen. Pelkään että se kuitenkin lopahtaa huhtikuussa kun menen työharjoitteluun, yleensä työharjoittelujeni aikaan olen todella väsynyt enkä saa mitään tehtyä vapaa-ajallani. Toivon että saisin sitä ennen juoksemisesta niin vakituista puuhaa että tekisin sitä luonnostaan muutaman kerran viikossa ilman, että se tuntuisi pakottamiselta.

Laskiskelin pituuteni painoindeksejä ja ajattelin että olisi ehkä ihan hyvä jos pudottaisin muutaman kilon. Olen nyt juuri siinä rajalla että en mene kategoriaan lievästi ylipainoinen. Omatunto koki jälleen kovankolauksen sen nähdessään, jonka takia päätinkin että nyt pitää vähentää roskaruokaa ja lisätä liikuntaa!

Päivät kuluu hukkaan :l

Aika kuluu aivan liian nopeasti ihan ilman minun lupaani! Miten on tarkoitus ehtiä tehdä kaikki on vuorokaudessa on vain 24 h? Valitettava totuus on, että se ei tunnu riittävän. Kiirettä pukkaa pukkaa...

En ole saanut hankittua mitään joululahjoja ja tänään kun yritin hankkia niitä, niin kaikki meni ihan plörinäksi. Siis niin paskasti kun vaan voi. Koulussa meni jo toheloinniksi, mikä päätyi siihen että lähdettiin sairaalaan asti paikkaamaan sormia kun on tämä niin vaarallinen ala. Kuitenkin, kun kaikki oli mennyt surkeasti, luovutin myös joululahjojen osalta. Miten olisi tarkoitus ostaa lahjoja kun vituttaa? Päädyin lopulta siihen tulokseen että kun minulla on huomenna noin 2 tuntia hyppyä, niin yritän käydä etsimässä lahjoja. Ajattelin hankkia äidilleni jonkinlaisen huivin tai vaatteen. Jotain käytännöllistä kuitenkin. Isäni toivoi lahjaksi pipoa, joten pipon hän saa. Sekin pitää vain hankkia huomenna. Veljelleni ja hänen kihlatulleen en valitettavasti keksi yhtään mitään :/ No se on huomisen murhe se.

Tänään kun kuuntelin musiikkia samalla kun siivosin, pysähdyin kun korviini kuului tämä kappale. Luoja että on nätti! Pydähdyin hetkeksi kuuntelemaan ja vajosin lievään komaan. Ajattelin syntyjä syviä ym. Sitten ihana viesti rakkaalta ystävältäni katkaisi koomani, mutta pidin sitä siinä vaiheessa jo ihan terveenä.

Myöhemmin illalla kävin kaupassa ja ostin sieltä kanankoipia, jotta voin tehdä äitini opettaa kanaa riisipedillä. Se on meidän itse keksimämme ruoka joka on sairaan hyvää ! Se on aina tehnyt kauppansa ! Innostus tehdä sitä tuli sillä hetkellä kun huomasin että kanankoivet maksoivat 0,56 €/KG ! Milloin on ikinä noin halpaa? No okei, kanassa menee huomenna päiväys umpeen, joten kanat pitääkin iskeä jo huomenna tulille, mutta silti!

Minun pitäisi oikeasti tehdä tällä hetkellä joulukorttia, tulen juuri suihkusta joten kuivailen itseni ja siirryn sen jälkeen askartelulinjalle!

Possunuha!

Päätin eilen että nyt suojaudun possunuhalta! Koulussamme sai ottaa rokotteen jonka kävin hakemassa. Neula ei tuntunut missään eikä mitään oireita, joten päätin lähteä kuntosalille. Olin siellä reilut 2 tuntia ja olin tyytyväinen siihen että olin jaksanut liikkua ja tehdä jotain kuntoni eteen. No eipä siinä mitään, seuraava aamu... Vasen käteni johon flunssarokote oltiin laitettu säteile kipua koko vasempaan hartian seutuun ja käteen. Pelkkä käden liikuttaminen sattui, koulussa oli vielä onnellisesti tänään täydet neljä tuntia liikuntaa! Onneksi muillakin oli paikat kipeänä niin emme pelanneet mitään mihin olisimme tarvinneet käsiämme.

Saavuin kotiin sen jälkeen kun oli käynyt kaupungilla käyttämässä pieniä rahojani bussikortin lataamisen. Kävin myös kuolaamassa nokian hai saappaita, olen niin iloinen jos saisin ne joululahjaksi! Sain tänään toisen joululahjani, se oli viinistä viiniä kirja. Vaikuttaa tosi kätevältä ja hyvältä! Bongasin kirjasta jo muutamia viinejä joita on aivan pakko päästä maistamaan. Olen valitettavasti alkoholi lakossa, mutta mietin hyvin paljon sitä että muuttaisin lakon sellaiseksi että en vain saisi ryypätä... Luulen kuitenkin että ehkä silloin itsehillintäni ei säilyisi ja joisin kuitenkin. Joten ehkä parempi näin.

Pääsin koulusta tänään vasta kymmenen jälkeen ja kädet onkin ihan turta. Sen takia en jaksa kirjoittaa tai mitään. Harmittaa myös se kun minulle luvattiin tuoda viinejä tallinnasta mutta niitä ei tuotu :/ No pitää itse lähteä uudenvuoden jälkeen autolla käymään eteläsuomessa ja tallinnassa niin voin sitten hakea juomaa :)

Viikonloppu oli ja meni :(

Miten voi kokonaiset kolme päivää kadota ihan kokonaan? Ymmärtäisin jos olisin ollut vaikka kolmen päivän ryyppy putkella enkä muistaisi mitään, mutta nyt olen onnistunut elämään perjantain, lauantain ja sunnuntain ilman että olen tehnyt mitään. Hienoa minä.

Perjantaina nukuin todella pitkään, kolmeen tai neljään siis. Kävin suihkussa ja kipittelin iltavuoroon töihin. Onneksi töissä oli rento meininki, laulettiin joululauluja ja leikittiin tonttuja välistä. Glögi, oih ihana glögi... Koska asiakkaat viettivät pikkujouluja, niin keitimme itse heille glögiä joka oli aivan ihanaa! Kukaan meistä ei tiennyt tumman ja vaalean glögin eroa, mutta ajattelimme että ero tulee varmaan siitä, että jos glögi valmistetaan perinteisistä tummista viinirypäleistä ja marjoista. Niin vaalea on omena, päärynä ja vaalea viinirypäle pohjainen. Ainakin tähän tulokseen me tulimme! No ilta hurahti töissä kahteentoista josta raahauduin suoraan allnighteriin... Se oli selvästi todella huono valinta. Siellä oli kyllä hauskaa ja tykkään tosi paljon käydä allnightereissä, mutta kun viimein päätin viideltä aamulla, että nyt tämä tyttö lähtee kotiin. Niin olin yhä melko pirteä, joten valvoin kahdeksaan asti aamulla.

Seuraava päivänä heräsin itseeni tyytyväisenä jo kahdelta päivällä, josta huolimatta sain silti juosta jotta ehtisin töihin. Mukava fiilistely ja työnteko jatkui, univelka ja nälkä painoivat vaan aika pahasti päälle. Selvisin töistä jo kymmenen jälkeen pois. Kävelin kotiin ja soitin muutamia puheluita, sitten tajusin että en ole ollut vielä hereillä edes kahtatoista tuntia, no ei ihme kun ei väsytä! Joten päätin katsoa vain yhden jakson true bloodia, vain yhden! No sitten katsoin lopulta toisen, ja kolmannen... Sitten lopetin kuudelta aamulla ensimmäisen tuotantokauden ja ajattelin painaa päätä tyynyyn koska ystävävi oli sanonut tulevansa aamusta käymään.

Heräsin siinä kahdentoista aikaan kun ystäväni soitti, että tarvitsenko kaupasta mitään? Mutisin unisena että kaupat eivät ole auki ja tule nyt vain tänne. Kun hän saapui lopulta, viskasin hänelle parvekkeelta avaimet ja käskin tulla hiljaa sisälle. No yllättäen eihän siitä tullut mitään... Päätimme leipoa hetken päästä aamupalaksi suklaakakkua! Kaikki alkoi hyvin, keräsimme raaka-aineet ja astiat. Kaikki näytti hyvältä, mutta jotenkin kaikki alkoi mennä pieleen, kananmuna ja sokeri joka oli vatkattu vaahdoksi, kaatui matolle, suklaata oli liian vähän ym. Sitten kun lopulta saimme kakun uuniin ja menimme olohuoneeseen katsomaan true blodin toista tuotantokautta. Sitten kaverin totesikin hetken päästä >>Ihan kuin täällä palaisi jotain... Kakku perkele!>> Kaikki vaivamme oli mennyt hukkaan muutaman jakson takia. Onneksi ystäväni on optimisti, hän päätti kaapia kakusta kaiken palaneen pois jotta voimme syödä kakun siitä huolimatta. No söimme siinä kakkua ja toinen ystävämme liittyi seuraan. Päätimme juhlia suomen itsenäisyyttä menemällä hautausmaalle kävelylle, voi että siellä oli kaunista ! Yritin ottaa kuvaa, mutta siellä niin pimeää että eihän koko kuvasta tullut mitään. Kuitenkin, siihen aikaan oli jo aika tyhjää hautuumaalla. Oli pimeää jonka takia kaikki sytytetyt kynttilät loistivat ihanista. Tunnelma oli ihana, miksi hautuumaalla ei aina ole noin paljon kynttilöitä?

Kuitenkin, saavuin lopulta kämpille kylvin ja luin hieman kirjaa. Nyt varmaan alan valua pedin pohjalle koska huomenna pitäisi mennä innoissaan kouluun.. Unirytmi on kuitenkin ihan sekaisin ja tuntuu siltä kuin olisin vasta herännyt, en ole taaskaan ollut vielä kahtatoista tuntia hereillä :l Olo on kuin Lavilla tässä kuvassa.. Väsynyt ja sellainen että ei vois kiinnostaa !

vitut.

Nukuin tänään pitkään nauttien siitä että koulu alkaisi vasta puoli kahdelta. Näin todella mielenkiintoista unta, olin siinä Harry Potter... Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta vai mitä? No se todellakin oli! Unessa oli paljon juonenkäänteitä, voldemort mm. opiskeli samaan aikaan tylypahkassa ja hänen kanssaan oli kaikenlaisia juttuja ja kinoja. Sitten tähän samaan uneen sekottui myös twilight jonka ansioista jacob asui kielletyssä metsässä ym. kaikkea kivaa. Uni oli ihana piristys tähän synkkään syksyy.

Koulu alkoi ja aloimme tehdä tapamme mukaan päivän töitä. Tänään työnämme oli hoitaa 35 hengen illallistilaus. Kuulostaa helpolta ja sitä se olikin. Vähän liiankin helppoa. Jakson vaihtumisen takia olemme saaneet uuden opettajan joka ei tiedä mistään mitään. Hän oli tehnyt meille valmiin ruokalistan, kirjoittanut reseptit ym. Kivahan se on joskus päästä helpolla, mutta kun ne ruuat olivat hirveitä! Totesimme perustiimimme kanssa kun nostimme pääruokaa esille, että emme ikinä myöntäisi itse suunnitellemme kysyistä ruokalistaa. Muutama opettaja kysyikin että miksi tarjoilette tuollaista ruokaa. Kerroimme että ruokalista on kolleeganne suunnittelema ja emme saaneet vaikuttaa siihen lainkaan. Onneksi ruokien mausta pidettiin, mutta ulkonäkö oli melko karmaiseva. Omasta mielestäni valkoviinikasviksemme eivät maistuneet juuri millekkään ja kastikkeemme oli kuin sosekeittioa.

Kun saavuin koulusta lievästi hermostuneen kämpille, päätin vaihtaa lenkkarit jalkaan ja lähteä lyhyelle juoksu lenkille. Pääsin koululleni asti kun näin muutamia oppilaitamme odottelemassa siinä dösää. Pysähdyin hetkeksi siihen puhumaan heidän kanssaan. Pääasiassa siitä miten hirveä uusi opettajamme on ja siitä kuinka ihana olisi jos saisimme jatkossa itse suunnitella ruokalistat. Sitten jatkoin lenkkini loppuun ja palasin kämpille.

Aloin neuloa villasukkaa, kohta sain vihaisen puhelen. Tai en oikeastaan vihaisen, välinpitämättömän. Tuntui siltä että ei tässsä maailmassa enää uskalla suutakaan aukaista kun mistään ei saisi puhua. Kun kerrot jotain niin juuri se oli kiellettyä kertoa, juuri sille ihmiselle et saa sanoa mitään. Olin hieman loukkaantunut puhelusta, mutta ymmärsin silti soitin syyn. Loukkaisi se hieman minuakin jos muut puhuisivat minun asioistani, mutta uskon että niin he puhuvatkin. Tiedän että siskoni on kertonut monista mokistani yleisesti heidän työpaikallaan, asioista jotka olen pyrkinyt salaaman aivan kaikilta. No kuitenkin, hermostuin siinä sitten ja aloin syödä, söin söin ja söin. Onko mitään hyötyä lenkkeillä hyvää oloa jos sen jälkeen vaan vituttaa ja syö itsellensä pahan olon? Enpä tiedä...

Taidan katsoa seuraavan joulukalenterin jakson ja jatkaa hieman sukkaani. Sitten varmaan pitäisi mennä nukkumaan, huomenna olisi töissä iltavuoro :/

the joulukalenteri

Koulussamme alkoi tänään uusi jakso. Ja vihaan sitä.

Tai siis, opiskelen alalla jolla kädentaidot ovat tärkeät. Miksi minulla sitten on jälleen ranskan kurssi? En todellakaan ole kiinnostunut opiskelemaan lisää ranskaa, edellinenkin kurssi oli yksinkertaisesti jo liikaa. Kuitenkin, kävin koulussa tänään ja olin siellä lievästi hermostuneena koko päivän, sillä jakson ensimmäinen päivä oli taas sitä että kuuntelimme pelkkää opettajien luonnointia siitä mihin tällä kurssilla pyrimme.

Kotiin päästyäni, kaverini tuli käymään. Tyttöystävänsä kanssa. Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella kaveriani kohtaan. Hän on ystäväni, mutta hänen tyttöystävänsä ei ole. Olemme viimeksi tavanneet kahden kesken varmaan kuukausia sitten. Nykyään hän ottaa tyttöystävänsä kaikkialle mukaan, he ovat seurustelleet kohta vuoden ja koko sen ajan olen saanut katsella heitä molempia... Ja heidän tekemisiään. En voi oikein tuntea itseäni kotoisaksi kun kaikki elokuvaillat ja yhteiset teehetket muuttuvat heidän yhteisiski hetkikseen ja jään täysin ulkopuolelle. Onneksi kuitenkin paras ystäväni soitti heidän juuri taas pelleillessään keittiössä, että voisiko hän piipahtaa käymään. Olin enemmän kuin ilahtunut puhelusta! Hetin hänen saavuttuaan huomasin että nuoripari tuntui vaan yltyvän näissä leikeissään, joten keskityinkin pääasiassa parhaaseen ystävääni. Puhuimme kouluasioita, autokoulusta, ihmissuhteista, joulusta ja joulukalentereista :) Puhuimme myös joululahjoista, hän tuntui olevansa 100 % varma siitä että saa minulta joululahjaksi villasukat. En ole ainakaan vielä mitään sukkia aloittanut, mutta kai ne pitäisi neuloa. Kun innokas pariskunta oli päässyt jo siihen asti että rintaliivit lentelivät, niin istuuduimme kaverini kanssa katselemaan the joulukalenteria netistä.

Sitten muistinkin jälleen kuinka mahtava sarja se on! Ihana miten hahmot puhuvat englantia ja suomea sekaisin. Pelko Näsiä kohtaa, kaikki lauseet ja heitot mitä siinä on, esim. "miksi aina minä?" "koska sulla on rumimmat kuteet ja pisin naama!" Tai kuka siis ei olisi kuullut legendaksi muodostunutta kappaletta, it's hard to be a tonttu? Lauleskelen itsekseni tälläkin hetkellä, jee, it's hard to be a tonttumies, dupa dupa duu, jee it's hard to be a tonttu!

Kuitenkin päätin sitten että alan katsoa aina jouluun asti, joka päivä the joulukalenterin jakson. Ihan kuin silloin kun se tuli televisiosta, se on vain niin mahtava!

Podin tänään koko päivän myös pääkipua, jota päätin lievittää rentouttavalla kylvyllä ja katsomalla jakson true bloodia. Joka muuten tuntuu hyvältä sarjalta tällä hetkellä, harmittaa vain fakta että sarja sisältää seksiä. Aivan liikaa seksiä. Ainakin minun makuuni juuri tällä hetkellä. Sillä olen päättänyt elää selibaatissa puoli vuotta! Kuitenkin, sarja on kiehtova ja mielenkiintoinen. Kenties vampyyrit tekevät sen? Olen aina lukenut paljon fantasia kirjoja ja toivonut että voisin elää edes pienessä fantasiassa koko elämäni, ehkä sen takia vampyyritarinat kiehtovat minua niin paljon. Siinä on sitä normaalia elämää, pienen lisän kanssa. Sarjan vampyyrit ovat melkohyvin tehtyjä, en kuitenkaan pidä tavasta jolla heille on tehty hampaat. En ole ikinä uskonut tai ajatellut että vampyyreillä kasvaisi hampaat aina kun he janoavat verta. Olen vain ajatellut että heidän hampaansa ovat muita hampaita kovemmat, jonka ansiosta he voivat purra nahan auki. Tai että heillä on terävät kynnet jolla he vain tekevät viillon ihoon josta juovat, tai jotain sen tapaista. Sarjan tyttö on niiiin rasittava, en voi kuvailla sitä. Eniten vihaan hänen tapaansa puhua ja liikkua, harmi että hän on päähenkilö.


Voin myöntää toisenkin syyn, sarjaa katsoessani huomasin jälleen kerran. Laihat ihmiset ovat yksinkertaisesti vain kauniimpia kuin minä jenkkakahvojen ja pömppikseni kanssa. Myös reisieni koko on alkanut häiritä minua. Olen ajatellut että voisin pyrkiä laihduttamaan ainakin 2 kiloa tämän kuun aikana, 2 taas tammikuussa ja 2 helmikuussa. Silloin olisin laihtunut kuusi kiloa ennen kuin täytän 19. Tiedän että tämä ei välttämättä pidä, mutta toivon että tekisin asialle jotain. Olin ennen sujut kroppani kanssa, mutta se ei jatku vain turpoan ja turpoan :( Mutta nyt pitää jo kaivautua sänkyyn ja katsoa vielä muutama jakso true bloodia ennen nukahtamista !

houkuttaa :)

Himoan ruokaa !! Tahdon ruokaa !! Laiskottaa kuitenkin enkä jaksa tehdä ruokaa juuri tällä hetkellä... Saavuin noin kaksi tuntia sitten kämpilleni. Aluksi laiskotti kamalasti, kun laitoin kylpyveden valumaan sainkin hirveän innon siivota (yllättävää). Siivoilin hetken, löysin laatikoistani kaikenlaista mielenkiintoista viime kesältä, aurinkolaseja, kuitteja, tulitikkuaskeja, kirjeitä, työpapereita ym. Muistelin hetken kesää ja kauhistelin sen jälkeen sitä, että nyt on jo ensimmäinen joulukuuta! Voin siis taas aloittaa virallisen jouluhermoilun.

En ymmärrä miksi hermoilen joulua, mutta on tapaistani hermoilla hieman kaikesta. Hermoilen tänä vuonna varmaan siksi, että joulun jälkeen pitäisi alkaa tehdä suuria päätöksiä ja hakea jatko-opiskelemaan. Kunhan ensin valmistun amiskasta :/

Yksi suuri hermoilun aiheeni on joululahjat, rakastan antaa lahjoja. En tiedä pidänkö edes niin paljon niiden saamisesta, sillä useimmiten ihmiset antavat kaikkea krääsää jolla ei yksinkertaisesti vain tee mitään. Toivoinkin siksi mammaltani hai-saappaita koska ne haluan oikeasti :) Eli tänä vuonna pyrin itsekkin antamaan lahjoja jotka ovat käytännöllisiä ja saajat ovat niistä vielä myöhemminkin iloisia.. Olen hankkinut jo muutamia joululahjoja, saippuaa, koruja ym. Vielä pitäisi neuloa hieman ja keksiä muutamia lahjoja, ehkä ne tulevat lähiaikoina mieleeni. Rakastan myös joulukortteja... Tahtoisin kirjoittaa muutamia joulukortteja viedäkseni ne postiin, mutta en valitettavasti omista tällä hetkellä lainkaan joulukortteja...

Himoan yhä ruokaa ja teetä... Himoitsen myös robert pattinsonia... Kuuntelen parhaillaan hänen laulujaan ja tunnen olevani sulaa vahaa. En tiedä onko se kyseinen laulutyyli, sillä eihän herralla oikeasti ole mitenkään niin erikoinen ääni, mutta siitä huolimatta, rob rob... Tai siis miten hänestä ei voisi pitää?

Eräs ystäväni kommentoi kerran että koko houkutus-sarja on huonosti luotu, kirjoitettu ja toteutettu elokuvana. Pyysin häntä perustelamaan mielipiteensä, hän kertoi että ei ole lukenut yhtäkään kirjaa, eikä katsonut elokuvia. Hän on vain kuullut niin paljon kommentteja naisilta siitä miten elokuvassa esiintyy joku astetta paremman näköinen, eikä ilahtunut kun samat reaktiot ovat jatkuneet toisen osan ilmestyessä. Nauroin hetken hänelle siitä että kuinka hän voi väittää sarjaa huonoksi jos ei ole tutustunut siihen? Samalla toinen poika seurassamme kertoi että ei pitänyt uusi kuu elokuvasta taylorin takia. Lopulta hän myönsi että syöhän se miestä nähdä joku niin hyvässä kunnossa, kun itse on pieni ruikula.

Itse olen saanut käsiini kirja sarjan neljännen osan, Aamunkoi. Olen kuunnellut sen jo kerran englannin kielisenä äänikirjana, mutta koen silti pientä kuplintaa kun luen kirjaa suomeksi uudestaan. Siinä on jotain mikä herättää sisäisen romantikkoni esiin... Missä on minun elämäni edward? Tai Jacob?

minä ja lohja.

Kun sain kuulla että sain koulusta viiden päivän loman (ihan vain hyvien sattumusten sarjana). Ajattelin että ihanaa, saan rentoutua. Sitten tajusin että voihan perkele, minulla on koko miljoona tekemistä, mutta ne ovat kaikki sellaisia, että voin valita vain yhden! Ensimmäisenä ajattelin että soitan töihin ja kerron että voinkin tulla viikonlopuksi töihin. Seuraavana olisin mennut seurakunnan mukana varttuneiden nuorten leirille jonne olin jo ilmoittautunut. Sitten valo syttyi pääni päälle ja tajusin! Lohja ! Sinne minun on mentävä ! Soitin siskolleni oitis ja kerroin ideastani, hänen innostuksena ja iloisuutensa saivat minut 100 % varmaksi siitä että Lohja, siellä minun on oltava.

Aloin järjestellä asiaa ja ihmeen kaupalla, kaikki sujui helpommin kuin vain voi toivoa. Sattumalta äitini oli lähdössä juuri samana päivänä ajamaan Helsinkiin mutta hänen olisi sitä ennen pysähdyttävä Lohjalla, ilmainen kyyti lohjalle, check! Vaikka koko viikko oli mennyt aivan kamalassa koomassa, niin tiesin että lohjan reissu onnistuisi !

Kun kerroin torstaina koulussa meneväni Lohjalle viikonlopuksi, monet kyselivät että missäpäin suomea on lohja? Sanoin sen olevan jossain helsingin ja turun välissä, eli näin hyvin tiesin itsekin ! Tarkalleen ottaen siis Muijalaan.. Mutta todellakin, tulin lohjalle käymään paremman puoleni (kaksoissiskoni) luona <3

Perjantaina kun saavuin siskoni uudella asunnolle ensimmäistä kertaa, olin hänestä niiin ylpeä ! Itselläni on lievä pakkomielle siivoamiseen, ja siskoni on hyvin tietoinen siitä. Hän oli jo edellisenä päivänä kertonut että hänen työkaverinsa olivat puhuneet siitä kuinka sisko tulee ja siivoa koko kodin kuntoon ym. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun astuin asuntoon sisälle, ja täällä oli siistiä ! Aivan oikeasti siistiä! En koko illan aikana kokenut tarvetta siivota ! Ehkä tiskasin hieman mutta ne olivatkin itseni likaamia astioita...

Luonnellisesti kun näimme pitkästä aikaa, niin aika kului aivan siivillä. Huomasimme valvoneemme aika myöhään, jonka ansiosta koko lauantai menikin ihan harakoille. Juuri nyt en muista että olisimme tehneet lauantaina juuri mitään. Taisimme käydä lenkillä ja tehdä ruokaa? Ja pipareita.. Ja suklaakeksejä... Päätimme motivoida itsemme, seuraavana aamuna nousemme aikaisin ja lähdemme shoppaamaan!

Seuraava aamu koitti jälleen hieman liian aikaisin, monen monen monen torkun jälkeen siskoni luovutti ja sulki puhelimen. Katsoin siskoani ja kysyin >>eikö me lähdetäkkään?>> Hän vastasi unisena >> joo, joo! >> Tiesin jo siinä vaiheessa että tämä peli on niin pelattu. Käänsin kylkeäni ja jatkoin nukkumista. Seuraavan kerran heräsin kahdentoista aikaan jolloin kysyin siskoltani, muistiko hän aamua, eipä tietenkään! Hänellä on taito tehdä aamuisin asioita, kuten sulkea herätyskello, puhua hiukan ja jatkaa uniaan. Ilman että muistaa siitä mitään. Päätimmä siitä huolimatta että tänään me shoppaamme! Siitä se surkeiden sattumusten sarja sitten alkoikin...

Ensin meillä oli reilusti aikaa bussiin jolla pääsisimme Veikkolaan, jossa vaihtaisimme bussiin joka vie meidät jonnekkin leppävaaraan, sieltä suunnistaisimme Selloon. Jotenkin mystisesti aika loppui kesken ja saimme juosta bussiin jotta pääsisimme Veikkolaan. Kun olimme Veikkolassa, hups! Bussi johon meidän oli tarkoitus vaihtaa, olikin mennyt jo! Odotimme bussia tunnin veikkolassa jolla pääsemme espooseen, kävimme k-kaupassa jossa oli taas muutamalla myyjällä jotain ongelmia, sitten menimme r-kioskille jossa pankkikorttini irtisanoi sopimuksen ym. Kun lopulta pääsimme taas samaan bussiin jolla voisimme jatkaa espooseen, päätimme jatkaa Isoon Omenaan asti jossa sitten annamme vaan mennä ! Ja niinhän me annoimme, olimme ostelleet hetken, kunnes huomasimme, perkele, there goes our moneys! Oikein juoksivat karkuun! (ostokset olivat kyllä niin ihania että ei harmita) Sen hetkinen tilanne kylläkin harmitti, olimme Espoossa ilman rahaa, ja kotiin oli päästävä...

Muutaman mutkan kautta saimme rahaa jolla pääsimme bussiin, jota odotimme melkein puoli tuntia. Kun istuimme bussissa, siskoni alkoi yhtäkkiä huutaa >> Mä en tiedä missä me ollaan! Missä me ollaan? Missä meidän pitää jäädä ulos? Pitääkö meidän lähteä? Mä en tiedä!>> Onneksi bussi kuski veti sivuun ja päästi meidät ulos. Sitten siskoni jatkoi hysteeriään siitä että missä olemme, sitten lopulta totesimme että jäimme vain yhtä pysäkkiä liian aikaisin. Totesimme että siskon sisäinen kuntoilija vain tahtoi kävellä yhden pysäkki välin. Kipitimme seuraavalle pysäkille, jossa odotimme bussia sellaiset reilut puoli tuntia. Pysäytimme melkein kaksi bussia, ennen kuin huomasinne että tuossa! Siinä on meidän bussi! Mutta niitä perkeleitä tulikin kaksi peräkkäin, nousimme jälkimmäiseen. Oho, se olikin väärä ! Juoksimme ulos ja koputtelimme toisen bussin oveen kun se oli jo liikeessä, todella "iloinen" bussikuski päästi meidän sisään kiroten >>Yrittäkää nyt päättää! Ensin pysäytätte, sitten menette toiseen, sitten tahdottekin tänne! Mikä tässä on näin vaikeaa?>> Totesin ääneen että molemmissa luki että Lohja niin mistä sitä tietää kumpaan nousee. Siitä ei bussikuski tykännyt ja alkoi puolustella >>Siinä luki kyllä Veikkola! Ärr!!>> Toivotimme hyvät päivänjatkot ja menimme kiltisti istumaan.

Pitkän päivän jälkeen pääsimme kotiin, sitten purin ostoksia pitkään ja hartaasti. Siskoni harmiksi, koska hän istui koko ajan valmiina aloittamaan twilightin new moonin. Lopulta kun lopetin, totesimme että lataamani versio oli niin huono, että emme katso sitä... Sitten katsoimmekin Anastasian. Onhan sekin aika klassikko.

Mutta siis tälläinen reissu, tänään olemme, hmm... Käyneet kaupassa, ihmeellisesti parantaneet pyykinpesukoneen, löytänyt puhelimenlaturin, syöneet ym. turhuutta. Huomenna sitten palaan takaisin kylmään pohjolaan ja koulun penkille. Nyyh...

yhden yön tarina.

Eli tämä on ensimmäinen teksti mitä kirjoitan. Aloitan "bloggaamisen" sen takia, koska puhuimme siskon kanssa siitä, kuinka kiva olisi kirjoittaa omia ajatuksia ylös. Puhuimme siitä kuinka siskoni totesi että ei saisi sanoja suustaan ym. Totesin että minä kyllä saan sanoja ulos, mutta se on sellaista liipalaapa tekstiä että huh huh.

Hetken puhuttuamme, siskoni sanoi että lukisi blogini päivittäin jos kirjoittaisin. Niinpä ajattelin piristää ihanan siskoni päivää, aloittamalla kirjoittamaan blogia !

Välillämme on 431,3 km, jonka takia näemmä aivan liian harvoin. Siskoni on tärkein ihminen elämässäni tällä hetkellä (toivottavasti myös jatkossa). Säälin sitä kuinka näemmä yleensä noin kuukauden tai kahden välein, mutta jos saisin itse päättää (eikä maailma olisi tälläinen paikka missä ei voi vain mennä oman mielen mukaan)niin asuisimme yhdessä ja kävisimme molemmat töissä jossain <3

Nyt ei vielä ole yö, mutta aloitan tämän yhden yön tarinana. Koska ihmiset jotka tuntevat minut, tietävät että olen saanut kyllä muutaman kerran tässä lähiaikoina miettiä että mitä helvettiä mitä minä teen. Ja tälläisiä "yhden yön tarinoita" on kyllä ollut, ei niistä sitten sen enempää...

Elikkäs tästä se sitten lähtee, olen itsekkin ylpeä jos jaksan kirjoitella tähän yli kuukauden ajan !