minä ja lohja.

Kun sain kuulla että sain koulusta viiden päivän loman (ihan vain hyvien sattumusten sarjana). Ajattelin että ihanaa, saan rentoutua. Sitten tajusin että voihan perkele, minulla on koko miljoona tekemistä, mutta ne ovat kaikki sellaisia, että voin valita vain yhden! Ensimmäisenä ajattelin että soitan töihin ja kerron että voinkin tulla viikonlopuksi töihin. Seuraavana olisin mennut seurakunnan mukana varttuneiden nuorten leirille jonne olin jo ilmoittautunut. Sitten valo syttyi pääni päälle ja tajusin! Lohja ! Sinne minun on mentävä ! Soitin siskolleni oitis ja kerroin ideastani, hänen innostuksena ja iloisuutensa saivat minut 100 % varmaksi siitä että Lohja, siellä minun on oltava.

Aloin järjestellä asiaa ja ihmeen kaupalla, kaikki sujui helpommin kuin vain voi toivoa. Sattumalta äitini oli lähdössä juuri samana päivänä ajamaan Helsinkiin mutta hänen olisi sitä ennen pysähdyttävä Lohjalla, ilmainen kyyti lohjalle, check! Vaikka koko viikko oli mennyt aivan kamalassa koomassa, niin tiesin että lohjan reissu onnistuisi !

Kun kerroin torstaina koulussa meneväni Lohjalle viikonlopuksi, monet kyselivät että missäpäin suomea on lohja? Sanoin sen olevan jossain helsingin ja turun välissä, eli näin hyvin tiesin itsekin ! Tarkalleen ottaen siis Muijalaan.. Mutta todellakin, tulin lohjalle käymään paremman puoleni (kaksoissiskoni) luona <3

Perjantaina kun saavuin siskoni uudella asunnolle ensimmäistä kertaa, olin hänestä niiin ylpeä ! Itselläni on lievä pakkomielle siivoamiseen, ja siskoni on hyvin tietoinen siitä. Hän oli jo edellisenä päivänä kertonut että hänen työkaverinsa olivat puhuneet siitä kuinka sisko tulee ja siivoa koko kodin kuntoon ym. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun astuin asuntoon sisälle, ja täällä oli siistiä ! Aivan oikeasti siistiä! En koko illan aikana kokenut tarvetta siivota ! Ehkä tiskasin hieman mutta ne olivatkin itseni likaamia astioita...

Luonnellisesti kun näimme pitkästä aikaa, niin aika kului aivan siivillä. Huomasimme valvoneemme aika myöhään, jonka ansiosta koko lauantai menikin ihan harakoille. Juuri nyt en muista että olisimme tehneet lauantaina juuri mitään. Taisimme käydä lenkillä ja tehdä ruokaa? Ja pipareita.. Ja suklaakeksejä... Päätimme motivoida itsemme, seuraavana aamuna nousemme aikaisin ja lähdemme shoppaamaan!

Seuraava aamu koitti jälleen hieman liian aikaisin, monen monen monen torkun jälkeen siskoni luovutti ja sulki puhelimen. Katsoin siskoani ja kysyin >>eikö me lähdetäkkään?>> Hän vastasi unisena >> joo, joo! >> Tiesin jo siinä vaiheessa että tämä peli on niin pelattu. Käänsin kylkeäni ja jatkoin nukkumista. Seuraavan kerran heräsin kahdentoista aikaan jolloin kysyin siskoltani, muistiko hän aamua, eipä tietenkään! Hänellä on taito tehdä aamuisin asioita, kuten sulkea herätyskello, puhua hiukan ja jatkaa uniaan. Ilman että muistaa siitä mitään. Päätimmä siitä huolimatta että tänään me shoppaamme! Siitä se surkeiden sattumusten sarja sitten alkoikin...

Ensin meillä oli reilusti aikaa bussiin jolla pääsisimme Veikkolaan, jossa vaihtaisimme bussiin joka vie meidät jonnekkin leppävaaraan, sieltä suunnistaisimme Selloon. Jotenkin mystisesti aika loppui kesken ja saimme juosta bussiin jotta pääsisimme Veikkolaan. Kun olimme Veikkolassa, hups! Bussi johon meidän oli tarkoitus vaihtaa, olikin mennyt jo! Odotimme bussia tunnin veikkolassa jolla pääsemme espooseen, kävimme k-kaupassa jossa oli taas muutamalla myyjällä jotain ongelmia, sitten menimme r-kioskille jossa pankkikorttini irtisanoi sopimuksen ym. Kun lopulta pääsimme taas samaan bussiin jolla voisimme jatkaa espooseen, päätimme jatkaa Isoon Omenaan asti jossa sitten annamme vaan mennä ! Ja niinhän me annoimme, olimme ostelleet hetken, kunnes huomasimme, perkele, there goes our moneys! Oikein juoksivat karkuun! (ostokset olivat kyllä niin ihania että ei harmita) Sen hetkinen tilanne kylläkin harmitti, olimme Espoossa ilman rahaa, ja kotiin oli päästävä...

Muutaman mutkan kautta saimme rahaa jolla pääsimme bussiin, jota odotimme melkein puoli tuntia. Kun istuimme bussissa, siskoni alkoi yhtäkkiä huutaa >> Mä en tiedä missä me ollaan! Missä me ollaan? Missä meidän pitää jäädä ulos? Pitääkö meidän lähteä? Mä en tiedä!>> Onneksi bussi kuski veti sivuun ja päästi meidät ulos. Sitten siskoni jatkoi hysteeriään siitä että missä olemme, sitten lopulta totesimme että jäimme vain yhtä pysäkkiä liian aikaisin. Totesimme että siskon sisäinen kuntoilija vain tahtoi kävellä yhden pysäkki välin. Kipitimme seuraavalle pysäkille, jossa odotimme bussia sellaiset reilut puoli tuntia. Pysäytimme melkein kaksi bussia, ennen kuin huomasinne että tuossa! Siinä on meidän bussi! Mutta niitä perkeleitä tulikin kaksi peräkkäin, nousimme jälkimmäiseen. Oho, se olikin väärä ! Juoksimme ulos ja koputtelimme toisen bussin oveen kun se oli jo liikeessä, todella "iloinen" bussikuski päästi meidän sisään kiroten >>Yrittäkää nyt päättää! Ensin pysäytätte, sitten menette toiseen, sitten tahdottekin tänne! Mikä tässä on näin vaikeaa?>> Totesin ääneen että molemmissa luki että Lohja niin mistä sitä tietää kumpaan nousee. Siitä ei bussikuski tykännyt ja alkoi puolustella >>Siinä luki kyllä Veikkola! Ärr!!>> Toivotimme hyvät päivänjatkot ja menimme kiltisti istumaan.

Pitkän päivän jälkeen pääsimme kotiin, sitten purin ostoksia pitkään ja hartaasti. Siskoni harmiksi, koska hän istui koko ajan valmiina aloittamaan twilightin new moonin. Lopulta kun lopetin, totesimme että lataamani versio oli niin huono, että emme katso sitä... Sitten katsoimmekin Anastasian. Onhan sekin aika klassikko.

Mutta siis tälläinen reissu, tänään olemme, hmm... Käyneet kaupassa, ihmeellisesti parantaneet pyykinpesukoneen, löytänyt puhelimenlaturin, syöneet ym. turhuutta. Huomenna sitten palaan takaisin kylmään pohjolaan ja koulun penkille. Nyyh...

yhden yön tarina.

Eli tämä on ensimmäinen teksti mitä kirjoitan. Aloitan "bloggaamisen" sen takia, koska puhuimme siskon kanssa siitä, kuinka kiva olisi kirjoittaa omia ajatuksia ylös. Puhuimme siitä kuinka siskoni totesi että ei saisi sanoja suustaan ym. Totesin että minä kyllä saan sanoja ulos, mutta se on sellaista liipalaapa tekstiä että huh huh.

Hetken puhuttuamme, siskoni sanoi että lukisi blogini päivittäin jos kirjoittaisin. Niinpä ajattelin piristää ihanan siskoni päivää, aloittamalla kirjoittamaan blogia !

Välillämme on 431,3 km, jonka takia näemmä aivan liian harvoin. Siskoni on tärkein ihminen elämässäni tällä hetkellä (toivottavasti myös jatkossa). Säälin sitä kuinka näemmä yleensä noin kuukauden tai kahden välein, mutta jos saisin itse päättää (eikä maailma olisi tälläinen paikka missä ei voi vain mennä oman mielen mukaan)niin asuisimme yhdessä ja kävisimme molemmat töissä jossain <3

Nyt ei vielä ole yö, mutta aloitan tämän yhden yön tarinana. Koska ihmiset jotka tuntevat minut, tietävät että olen saanut kyllä muutaman kerran tässä lähiaikoina miettiä että mitä helvettiä mitä minä teen. Ja tälläisiä "yhden yön tarinoita" on kyllä ollut, ei niistä sitten sen enempää...

Elikkäs tästä se sitten lähtee, olen itsekkin ylpeä jos jaksan kirjoitella tähän yli kuukauden ajan !